Koirien paluu

Koirat palasi maaliskuun puoli välissä takaisin kotiin. 
Aikaa ei ole ollut paljoa kirjoitella, poika on aika hyvin työllistänyt sekä koirat myös.
Kevät treenejä tehtiin huhti-toukokuulle asti ja nyt alettu siirtyä kesäloman viettoon.
Kesällä olisikin tarkoitus lenkkeilyjen ja muun aktiviteetin lisäksi aloittaa koirien uinti myös.
Koirien paluu sujui hyvin, Jani kävi hakemassa maaliskuussa koirat pohjosista takaisin. Kotiutuminen sujui nopeasti. Fiona on tullut hyvin juttuun kaikkien kanssa, toisin kuin pohjosissa ei kuulemani mukaan tullut kenenkään kanssa, edes Wiskin kanssa toimeen kun kävi kuulemma heti kiinni, no mutta kotona kaikki sujunut hyvin. Sensijaan Vette on muuttunut pohjosen reissun aikana hieman araksi, liekkö joku turisti pelotellut tms. Lähtiessä oli aika luonteikas.
Koirat nauttii päivät kun juoksutarhailevat aamupäivästä iltaan, juosten ja leikkien, kaivaen ja temmeltäen puunrungon kanssa, puuhaten minun kanssa tai etsien nameja pitkin nurmikkoa ja välillä ottaen rennosti pitkin pihaa. Kuvia on tullut otettua paljon juoksutarhailusta ja treeneistä, kun ehtisi niitä vain julkaista.


Fiona kävi ensimmäisessä näyttelyssään saaden erittäin hyvän, Wiski sai hyvän kun kummasteli tuomaria.
Wiski kävi myös toukokuun lopulla silmä peilauksessa sekä gonioskopiassa saaden terveen paperit, myös luustokuvissa kävi Enyan kanssa. Enyalla ja Wiskillä luustokuvat näytti hyviltä, vielä virallisia kennelliiton lausuntoja odotellaan.