Kevät saapuu ja kurakelit alkaa!

Käyttökokeet on nyt taputeltu tältä keväältä. Helmikuun 25 päivä käytiin Kasarin Salpasäpinöiden käyttökokeessa neljä koiran voimin. Tuloksena Shotille ja Jekulle YLE2, Enyalle ja Vodkalle YLE0.
Shotti ja Jekku suorittivat hyvin käyttökokeen läpi, ainoastaan jostain kumman syystä takas tullessa oli liinat välillä löysällä joten sen takia ei ihan ykkös tulosta tullut. Enya olisi lähes varmasti saanut ykkös tuloksen mutta sen huono tapa tarttua seisinkiin kiinni veti yhden osion pisteet nollille ja jos yhdestäkään osiosta on nolla pistettä niin tulos on silloin nolla. Ilman sitä olisi lähes varmasti saanut 53 pistettä tai yli sen, mainio koira.
Vodkalla meni myös yksi osio nollille koska näykkäsi ohi menneessä valjakossa ollutta koiraa, muutoin olisi vodkakin saanut hyvän tuloksen. Tuomarin mielestä Enya olisi ehdottomasti ilmoitettava johtaja luokan käyttökokeeseen.
Shotin ja Jekun kanssa varmasti osallistutaan vielä uudelleenkin käyttökokeisiin, Enyan ja Vodkan kanssa luultavasti en. Tai eihän sitä tiedä jos innostuu vielä Enyankin taivuttamaan johtaja luokasta läpi!

Shotin juoksuja on odoteltu alkavaksi lähiaikoina jotta päästäisiin toteuttamaan suunniteltu pentue Ylläksen kanssa. Tavoitteena on pentueesta jättää ainakin uros pentu kotiin. Pentueesta on odotettavissa varmasti tosi lupaavia rekikoiran alkuja joiden toivon perivän vanhempiensa tapaan erinomaiset johtaja ominaisuudet. Joten jos olet pennusta kiinnostunut niin kannattaa olla ajoissa liikenteessä! Joitain kyselyitä on jo tullut ja emäänkin on jo osa käynyt tutustumassa.

Nuutin korvia on odoteltu nousevaksi pystyyn mutta vielä ei ole nousseet. En muista nyt äkkiseltään olenko jo päivitellyt Nuutin äänen käytöstä uusimpia kuulumisia mutta Nuuttihan siis huusi jopa välillä kuin sikaa olisi tapettu kun ei mennyt oman mielen mukaan joku asia tai joutui tarhaan yms. Nythän Nuutti on siis ollut hiljaa jo pitkän aikaa ja osaa käyttäytyä kuin herrasmies nykyään. Mitä nyt välillä pennut keskenään nahistelee jne mutta siis ääntä ei enään käytä, on huomannut ettei se auttanut asiaa eikä hänen tahto mene huutamalla läpi. Olen kyllä todella tyytyväinen. En ole vielä tähän mennessä noin kovaan huutavaan pentuun törmännytkään että mietinkin silloin jo että oppiikohan se edes tavoille kun tuntui hieman toivottomalta mutta kyllä se Nuutti herrakin vain oppi tavoille, mukavaa! Odotan jo että pääsisi pentuja käyttämään näyttelyissä. Näillä näkymin osalla tai kaikilla on ensimmäinen näyttely Kuopiossa 5.8.
Odotan myös kovasti jo ensi talvea tai syksyä että pääsisi pennut iskemään valjaisiin ja mukaan valjakkoon. Ehkä me päästään vihdoin sinne kisa urillekin ensi tai sitä seuraavalla kaudella kun on nämä tulevaisuuden toivot nyt!

Kävimme maaliskuun 25 päivä myös Lahden KV näyttelyssä jossa tuomarina oli Gunilla Sandberg Ruotsista.
Käyttökokeiden ansiosta Jekku oli ensimmäistä kertaa käyttöluokassa ja Enya avoimessa luokassa.
Alla arvostelut ja tulokset näyttelystä.

Kefeus Wolf Moon Alva "Enya" AVO EH AVK2.
Kaunis narttu. Hyvä pää, hyvä kaula ja selkälinja. Hyvä lantio. Hieman avoimet kulmaukset edessä ja takana. Reisi saisi olla leveämpi. Hyvä karvanlaatu. Saisi olla pidemmät askeleet liikkeessä.

 

Skyline Creak's Absolut Wild Elyx "Jekku" KÄY EH KÄK2.
Kaunis narttu. Hyvä kokonaisuus. Hieman suuret korvat. Hyvä purenta. Kaunis kaula ja ylälinja. Hyvät kulmaukset kauttaaltaan. Tänään hieman laihassa kunnossa. Liikkuu hyvin sivusta ja takaa, epätasaisesti edestä. Hyvä karvanlaatu.